Muutama viime kuukausi on taas ollut lamautusten aikaa. Lamautushan on sitä, että kun yrityksillä menee tavallista huonommin, aletaan työntekijöitä poistaa työpaikoilta, joko tilapäisesti tai pysyvästi. Ihmisiä siis lamautetaan. Lopulta saadaan aikaan koko yhteiskuntaa koskeva lama ja kun se kestää pitempään aletaan puhua lamakaudesta (vrt. jääkausi).

Lamautus mielletään hyvin demokraattiseksi toimeksi. Se voi kohdistua kehen tahansa, senhän määräävät markkinat, ei kukaan poliittinen päättäjä tai työpaikan pomo. Kukaan ei siis ole siitä vastuussa ja potkut antanut pomo itse voi lentää seuraavana. Poliittisiin päättäjiin ei lamautus toki ulotu, he nauttivat tässä eräänlaista diplomaattista koskemattomuutta. Niinpä päättäjät saavatkin laman varjolla tavallista vapaammat kädet tehdä entistäkin idioottimaisempia päätöksiä. Kuten vaikka yritysten vapauttaminen KELA-maksusta, jolla melkein miljardi euroa valtiolle vuosittain kertynyttä tuloa päätettiin jättää yrittäjille, varsinkin suuryrityksille. Poliittinen viesti on siis se, että etenkään suuryritysten ei tarvitse kantaa osaansa yhteisestä vastuusta laman aikana.

Kun 80-luvulla olin vielä ay-aktiivi, ehdotin omassa liitossani suurtyöttömyyden uhatessa, että työttömyyttä jaettaisiin tasaisemmin lyhentämällä työaikaa kaikilta. Näin kukaan ei jäisi laman aikana vaille työtä. Yhteiskunta säästäisi huomattavasti, koska sille ei tulisi työttömyydestä koituvia sosiaalimenoja. Yritykset voisivat pitää ammattitaitoisen työvoimansa, joka myös säilyttäisi ja voisi kehittää ammattitaitoaan lamankin aikana. Työntekijät eivät joutuisi taloudelliseen ahdinkoon, menettäisi kotejaan ja perheitään.

Aivan oikein, tämä malli ei kelvannut silloin yhtään sen paremmin kuin nytkään. Lamahan on monille tahoille erittäin hyödyllinen ilmiö. Laman aikana voittajat voittavat enemmän kuin koskaan olisivat voineet voittaa normaaliaikana. Kun lama romahduttaa vain pienen vähemmistön (10-30 %, joissakin kunnissa enemmänkin)  talouden, jatkuu muiden osalta talous entiseen tapaansa: omaisuuden arvo nousee ja tulot pysyvät ennallaan, mutta tämän lisäksi markkinoille tulee paljon aliarvostettua omaisuutta, jonka laman voittajat voivat ostaa halvalla. Laman aikana rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Tämä sopii ihmisten enemmistölle oikein hyvin, koska aina on suurempi mahdollisuus itse pysyä voittajien puolella kuin pudota häviäjiin. Tätä kutsutaan demokratiaksi ja vapaaksi markkinataloudeksi.