Aivan sattumalta eilisen kirjoitukseni jälkeen vilkaisin tarkemmin Kampintorin mainiosta antikvariaatista ostamaani Jukka Behmin viime vuonna ilmestynyttä romaania Dr. Mumbai. Kirja voitti Tammen järjestämän Vuosi Suomessa-kilpailun viime vuonna. Vilkaisun seurauksena kirja piti lukea kokonaan.

Behm kirjoitti esikoisromaaninsa varta vasten tähän kilpailuun, viime hetkillä. "Kirjoitin romaanini laskelmoiden. Mukana on vähän väkivaltaa, seksiä ja muutama tekotaiteellinen kohtaus, jotka selvästikin tekivät toivotun vaikutuksen raatiin", Behm itse kuvailee Turun Sanomissa viime kesänä. Kuten kirjan takakansikin lupaa, kirjasta löytyy myös vahva koominen elementti, mutta kirja koostuu niin vakavista aineksista, että kevyesti sitä ei pidä sivuuttaa. Ja epäilenpä vahvasti, että Jukka Behmillä on ensin ollut vahva sanomisen tarve ja kilpailu on sitten vain sytyttänyt langan palamaan.

Kirjan päähenkilö, intialaissyntyinen lastenpsykiatri Satish Rao on naisen takia päätynyt Englannista Suomeen ja kirjoittanut täällä kirjan, jossa kummastelee suomalaisten suhtautumista lapsiinsa ja yleistä kyvyttömyyttä - usein alkoholin tai uraputken vuoksi - hoitaa lapsiaan. Rao on antanut kirjalle nimeksi Anna minulle uudet vanhemmat. Tuo olisi voinut olla myös viime päivien uutisissa olleen äitinsä palkkamurhan tilaamisesta epäillyn tytön hätähuuto.

Rao kritisoi myös psyykenlääkkeiden käyttöä lapsilla ja nuorilla. "Osa uusista masennuslääkkeistä voi lisätä lasten itsemurhakäyttäytymistä", kirjoittaa romaanihenkilö Rao viitaten mm. SSRI-lääkkeisiin. Tuohan kuulostaa tutulta. Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellisen laitoksen johtaja Erkki Vuori totesi Ilta-Sanomissa 13.12.2007, että selektiivisen serotoniinin takaisinoton estäjiä (SSRI) ei suositella lapsille eikä nuorille. "Tutkimuksen mukaan SSRI-lääkkeillä on selvä masennusta parantava vaikutus, mutta aivan yhtä selvästi ne lisäävät itsemurhariskiä. Niiden lopullinen hyöty jää epäselväksi", sanoo Vuori.

Ilta-Sanomat kertoo edelleen: "SSRI-lääkkeitä käytetään tyypillisesti masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Columbinen kouluampujat Eric Harris ja Dylan Klebold ovat kertoneet syöneensä kyseisen ryhmän lääkkeitä." Samoja lääkkeitä oli määrätty myös Jokelan ampujalle.

Jukka Behm on tuonut kirjassaan esiin merkittävän ongelman, johon olisi ollut syytä puuttua jo aikaisemmin ja viimeistään nyt olisi näiden lääkkeiden käyttö saatava tarkan valvonnan alaiseksi. Valitettavasti Behmin kirja on näyttänyt tulevan ajankohtaisemmaksi kuukausi kuukaudelta. Mutta näiden vakavien teemojen lisäksi siinä on aimo annos huumoria, kun Behm kuvaa yhtä varsin tapahtumarikasta päivää Satish Raon elämästä. Suosittelen, erityisesti vanhemmiksi aikoville ja pienten lasten vanhemmille.

Lasten kasvatukseen on tohtori Raolla meille kaikille sopiva ohje: "Aivojen kehityksen tärkeimmät virikkeet ovat syli ja silittäminen".