Seminaarimatkani pääkaupunkiin jatkui vielä keskiviikkona, jolloin pidettiin Ekovihreiden ja Vihreän eduskuntaryhmän järjestämä Kaupungista ekokaupungiksi-seminaari. Pääpuhujana oli tekniikan tohtori, vihreiden entinen kansanedustaja Eero Paloheimo, josta on tullut ekokaupunkirakentamisen guru - Kiinassa. Millainen Paloheimon ekokaupunki sitten on? No sehän on aivan samanlainen kuin Matti Vanhasen visiot puutarhakaupungista. Vain mittakaava on erilainen. Kun Vanhanen kaavailee puutarhakaupunkeihinsa muutamia kymmeniä tuhansia asukkaita, Paloheimon puutarhakaupungeissa on asukkaita kymmenkertainen määrä. Rakenteellisesti ne ovat identtisiä, teknisiltä yksityiskohdiltaan vain hiukan erilaisia. Ekorakentamisesta puhui seminaarissa myös maalla, Kangasalan Yhteiskylässä asuva arkkitehti Outi Palttala, joka muistutti siitä tiiviin kaupunkirakentamisen sivuvaikutuksesta, että kaupunkilaiset kulkevat sankoin joukoin kesämökeilleen. Hiilidioksidipäästöjen osalta kaupunkilaiset saadaan näyttämään puhtailta pulmusilta, jos vertaillaan päästöjä vain työmatkojen osalta. Kun vertailuun otetaan mukaan lomamatkat, näyttää tilanne aivan toiselta.

Vanhasen puutarhakaupunki on ollut viime viikot päivittäin esillä eri tiedotusvälineissä, joissa sitä on enemmän tai vähemmän runtattu maan rakoon. Tänään runttaamiseen osallistui Vihreä Lanka, jossa aiheesta kirjoittaa kolumnissaan Lotta Backlund, joka muun ohella on kokoomuslainen poliitikko. Backlundin kirjoitus on paitsi ylistys kaupungille myös tyypillinen esimerkki lyhytjänteisestä suunnittelusta ja politiikasta sekä omaan napaan tuijottamisesta. Siitä samasta, johon Matti Vanhanen on syyllistynyt esityksessään. Molemmilla on lähtökohtana vain se, mistä he itse pitävät ja nykyhetki. Samaan asiaan liittyy alkuviikosta tullut esitys Suomen ympäristökeskuksen sijoittamisesta Kajaaniin. Tämähän on teoriassa loistava ajatus, mutta käytännössä niin älytön, että epäilenkin sen liikkeelle laskijoiksi hajasijoituksen vastustajia. Sekä puutarhakaupunkien että hajasijoittamisen kohdalla aikaperspektiiviksi on otettava vuosikymmenten ajanjakso. Kumpiakaan ei ole järkevää toteuttaa kertarysäyksellä, mutta vuosikymmenien ja satojen vuosien ajanjaksolla ne ovat järkeviä ja ekologisia ratkaisuja ja kaiken lisäksi yksilöiden kannalta kohtuullisia. Kiinassa alkamassa olevat 200-300 ekokaupunkiprojektia ovat esimerkkejä tällaisista. Siellä suunnitellaan miljoonien ihmisten yhteisöjä sadoiksi vuosiksi, kenties tuhansiksi.

Ei hajasijoittamista voi toteuttaa niin, että siirretään kerralla satojen ihmisten virasto maan toiseen laitaan. Siinä käy juuri niin kuin yksittäiset virkamiehet ovat jo sanoneetkin: he eivät lähde mihinkään. Se ei olisi kovin suuri ongelma, sillä kyllä Kainuusta ja Oulun läänistä laajemminkin löytyisi koulutettuja ihmisiä, jotka mielellään ottaisivat vastaan valtionhallinnon korkean viran lähellä kotiaan. Monille heistä se ei vielä koskaan ole ollut mahdollista. Huomattavasti järkevämpää on kuitenkin aloittaa hajasijoittaminen pienemmistä yksiköistä, joiden ympärille sitten vuosikymmenten mittaan kasvaisi suurempia ja toimivia kokonaisuuksia. Samaan tapaan voidaan hajasijoittaa asuminen ekologisesti. Tähän kysymykseen tarttui tänään Vihreässä Langassa myös Eno, joka tapansa mukaan tietää vastauksen kaikkeen, eikä pettänyt tälläkään kertaa. Tosin jäin hiukan ihmettelemään millä tavalla ekologinen maaseutuasuminen vaarantaisi sydänlääkkeet tai Monty Python-uusinnat. Elleivät ne sitten molemmat kävisi tarpeettomiksi maallemuuton myötä?

Tuo edellä mainitsemani kokoomuslaisen Backlundin kolumnin julkaiseminen Vihreän Liiton puoluelehdessä Vihreässä Langassa oli luja isku vyön alle, jälleen kerran. Entistäkin selvempää taitaa olla, että näissä vaaleissa edustan vihreää oppositiota.