Eilisessä Vihreässä Langassa (10/2008) on Elina Hirvosen ajatuksia herättävä reportaasi Sambiasta. Sambiahan on varsin tyypillinen entinen siirtomaa, joka itsenäistyi 1964 pitkän siirtomaakauden jälkeen. Hallitus kansallisti ulkomaisten suuryhtiöiden siihen asti hallitseman kaivosteollisuuden, mutta 1970-luvun öljykriisi romahdutti maan talouden ja kaivosyhtiöt myytiin taas ulkomaisilel suuryrityksille - erittäin epäedullisin sopimuksin. Maa ajautui kehitysavun varaan. Sittemmin kuparin hinta on moninkertaistunut ja ulkomaiset yhtiöt keräävät Sambiasta jättivoittoja. Kuparin myyntihinnasta jää Sambiaan 3-5 prosenttia. Kehitysavulla on tavallaan tuettu monikansallisia kaivosyrityksiä.

Tällainen tilanne on tuttu monesta muustakin entisestä siirtomaasta, joihin ei siirtomaa-aikana päässyt lainkaan syntymään normaalia monipuolista kansantaloutta, koska kaikki oli kytköksissä emämaahan. Itsenäistyminen siirtomaaisännistä on käytännössä usein johtanut vain isäännän vaihtumista monikansallisiksi yrityksiksi. Parhaimmillaan ne ovat tarjonneet työtä, koulutusta ja muita palveluja paikalliselle väestölle, mutta pahimmillaan käytännössä orjuuttavat paikallisen väestön. Monissa maissa lainsäädäntö ei kykene säätelemään monikansallisten yritysten toimintaa riittävästi ja voitot valuvat pääosin ulkomaille. Rahaa onkin kehitysavusta huolimatta jatkuvasti virrannut enemmän köyhistä maista rikkaisiin kuin rikkaista köyhiin.

Tilanteen korjaamiseksi me kaikki voimme toimia. Me olemme ostajia, meillä on viime kädessä asiakkaan valta monikansallisiin yrityksiin nähden. Voimme boikotoida niiden tuotteita, voimme vaatia omilta hallituksiltamme toimenpiteitä kansainvälisesti.  Reilun kaupan alaa on laajennettava kaikkeen kauppaan. Nythän me saamme hyvän omantunnon siitä, että ostamme reilun kaupan kahvia, teetä, hedelmiä ja muuta sellaista, ruokaosastolta. Samaan aikaan köyhät maat tuottavat meille käytännössä orjatyövoimalla raaka-aineita autoihimme, sähkölaitteisiimme, rakennuksiimme, laivoihimme. Ei tämä vielä ihan reilua ole.

On totta, että hinnat tulevat nousemaan, jos maailmantalous muuttuu reiluksi. Mutta mitä enemmän tuloerot meidän ja kolmannen maailman välillä pienenevät, sitä kannattavammaksi tulee myös kotimainen työ, ja sitä useammalla meistä on töitä. Reilu kauppa koituu lopulta kaikkien eduksi.