Työt tuppaavat haittaamaan harrastuksia, blogikin jäänyt heitteille moneksi päiväksi. Mutta pöydän reunalle on kertynyt leikkeitä viime päivien lehdistä. Hesarissa pääkirjoitustoimittaja Keijo Himanen Merkintöjä-palstallaan kirjoitti lautamiehistä 29.3. Aiheen kirjoitteluun antoi tämä viime viikkojen merkittävä mediatapahtuma, pääministeri Vanhasen oikeudenkäynti entistä naisystäväänsä ja tämän kustantajaa vastaan. "Oikeudenkäynnin lopputulos oli sellainen, että se vaatiinehdottomasti uuden pohdinnan, mielellään korkeinta oikeutta myöten", kirjoittaa Himanen. Mitä ilmeisimmin Himasta itse päätöksen sisällön lisäksi nyt suuresti kismittää myös tapa, jolla päätös syntyi, kahden lautamiehen äänin. "Ruusus-oikeudenkäynnin luonteesta johtuen yhden ammattituomarin ja kolmen maallikkojäsenen kokoonpano ei tässä tapauksessa toimi. Kyse on niin vaikeasta rikosoikeudellisesta asiasta, että siihen tarvitaan vankkaa lain tuntemusta", perusteleen Himanen ärtymystään. Rivien välistä on luettavissa, että Himanen haluaisi lautamiehet pois vaikeista jutuista. Parhaillaanhan jo pohditaan lautamiesjärjestelmän keventämistä säästämiseen vedoten. On ehdotettu, että lautamiehet jätettäisiin pois lievistä, siis käytännössä helpoista jutuista, joista ammattituomari voisi jatkossa lätkiä sakkotuomioita yksinään. Tämä aikaisempi ehdotus ja Himasen ehdotus yhdistäen päästään lautamiehistä eroon kokonaan.

Tämä on minusta näyttänyt jälleen tyypilliseltä uudistusprosessilta, joita eri hallinnonaloilla käynnistetään aina silloin, kun johtoon on astunut nuori tai muuten kokematon ministeri. Vaikeaa prosessia vielä helpottaa, jos asian esittelevä ja näennäisesti vastuun kantava ministeri tulee pienestä puolueesta.

Yhden kauden lautamieskokemuksella olen jo ehtinyt näkemään, kuinka kaukana syyttäjien, ammattituomarien ja syytettyjen maailmat saattavat toisistaan olla. Sekin on jo käynyt selväksi, miten suuria voivat olla erot tuomarien välillä. Ammattituomaritkin ovat mitä suurimmassa määrin inhimillisiä kaikkine ennakkoluuloineen, harhakäsityksineen ja tietämättömyyksineen. Samasta rikoksesta voi saada hyvin erilaisen tuomion siitä riippuen kuka sattuu tuomariksi - ja kuka syytetyksi. Lautamiesten kokemus niin oikeuden käytöstä kuin elämästä yleensäkin edistää merkittävästi oikeudenmukaisuuden toteutumista tuomioissa. Ammattituomarit pitävät huolen oikeudesta, lautamiehet kohtuudesta. Ammattituomari tuntee lain kirjaimen, oikeuden neljä tai joskus viisi jäsentä yhdessä voivat muodostaa siitä kohtuullisen ja oikeudenmukaisen tulkinnan.

Käräjäoikeuksissa on merkittäviä mahdollisuuksia säästää kuluissa vähentämättä lainkaan lautamiesten käyttöä. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt huomattavan monessa istunnossa, johon on suunniteltu vain yksi juttu ja suunnilleen joka toinen kerta sekin on peruuntunut, koska vastaaja ei ole saapunut paikalle. Näissä tapauksissa kolmelle lautamiehelle maksetaan palkkiot vaikkei istuntoa edes ole, muiden turhaan paikalle tulleiden palkoista puhumattakaan. Lautamiesten, tuomarin ja syyttäjän osalta säästöä tulisi, jos yhden tai parin jutun päiviä ei ollenkaan suunniteltaisi, jolloin varmimmin saataisiin ainakin osa suunnitelluista jutuista käsitellyiksi.

Kun nyt raha-asioihin päästiin, niin tänään oli Perttu Kauppinen Hesarissa kiinnittänyt huomiota kansanedustajien palkankorotuksiin. Niitähän on perusteltu sillä, että kansanedustajien palkat ovat nousseet vuodesta 2001 vain 22 prosenttia, kun yksityisellä sektorilla nousua on ollut 30 prosenttia. Kun tilastoja katsotaan vuodesta 2000, ovat kansanedustajien palkat nousseet 60 prosenttia, toteaa Kauppinen. Kuinkas se menikään, valhe, emävalhe, tilasto?