Kosovo aikoo huomenna julistautua itsenäiseksi ja tulee välittömästi saamaan runsaasti itsenäisyytensä tunnustuksia. Serbia ja Venäjä eivät aio Kosovoa tunnustaa. Serbian motiivit ovat selvät, kovin harva maa on tähänkään asti katsonut hyvällä oman maakuntansa tai muun omakseen katsomansa alueen itsenäistymistä. Mutta mitä tämä Venäjälle kuuluu? No, kuuluuhan se mitä suurimmassa määrin. Venäjän johdolla on löysät housuissa. Siellä seurataan kauhulla kaikkia kansallisuuteen perustuvia itsenäistymishankkeita, jotka saattavat antaa virikkeitä Venäjän federaation lukemattomille vähemmistökansallisuuksille.

Eurooppa kokonaisuutena on viime vuosikymmeninä enemmän yhdentynyt Euroopan Unionin alle kuin hajonnut uusiksi kansallisvaltioiksi. Jugoslavian hajomainen puoleksi tusinaksi pikkuvaltioksi nähdään yleensä vain välivaiheena, jonka jälkeen ne yksi toisensa jälkeen liittyvät EU:n jäseniksi. Kosovon itsenäistymisenkin ajatellaan todennäköisesti vain nopeuttavan tätä kehitystä.

Kosovolaisia on helppo ymmärtää, kun muistaa, että vasta reilu kymmenen vuotta sitten he joutuivat kansanmurhan uhriksi, jonka toteuttivat pääosin serbit. Serbian valtion linjana on edelleenkin sotarikoksiin syyllistyneiden piilottelu ja enemmän tai vähemmän peitelty Kosovon albaanien syrjintä. Tässä suhteessa tilanne muistuttaa kovasti joidenkin Venäjän alueiden tilannetta.

Onko kansallisvaltioilla sitten tulevaisuutta? Maailmassahan on vielä yli 6000 kieltä ja huomattava määrä erilaisia uskontoja ja kenties lukematon määrä heimoja, klaaneja tai muita naapureidensa kanssa huonosti toimeentulevia ryhmiä, joita vielä saattavat jakaa siirtomaaisäntien tai muiden valloittajien tekemät keinotekoiset rajat. Oman kansallisvaltion saaminen kaikille ei tunnu realistiselta ajatukselta jo siitä yksinkertaisesta syystä, että suuressa osassa maapalloa kansat ja kielet ovat jo vuosituhansia olleet sekoittuneita samoille alueille ja osaksi levinneinä kaikkialle maailmaan. Pohjoismaiden suurimmat saamelaiskylätkin lienevät Oslo, Helsinki ja Tukholma.

Entä jos jatketaankin sitä kehityslinjaa, joka saamelaisten osalta on jo alkanut, tosin vain osaksi suunnitellusti? Annetaan yhä enemmän oikeuksia ja valtaa kansallisille kulttuureille, mutta ei sidota näitä oikeuksia mihinkään maantieteelliseen alueeseen. Euroopassa maiden rajat ovat jo hyvää vauhtia katoamassa, vaikka ihmiset vielä ovatkin hallinnollisesti sidottuja valtioihin ja kuntiin. Liikkuvuuden lisääntyessä yhä useammat asuvat muualla kuin kotimaassaan ja kokevat juurtensa olevan pikemminkin kielessä ja kulttuurissa kuin tietyssä paikassa.

Siirretään maantieteellisiin rajoihin perustuvia tehtäviä kulttuurisiin piirteisiin perustuville yhteisöille. Perustetaan lisää saamelaisparlamanentin tapaisia elimiä ja annetaan niille lisää oikeuksia, ensin vaikkapa oikeus myöntää passeja. Passi on tärkeä asiakirja, koska usein ihmiset mieltävät kansallisuutensa paljon tärkeämmäksi ominaisuudeksi kuin asuinpaikkansa. Tämän voisi ilmaista sanomalla, että äidinkieli menee isänmaan ohi. Erilaiset kaupalliset palveluthan ovat aina olleet vahvasti kulttuurisidonnaisia, tämän näkee kaikkialla, missä on vähänkään enemmän maahanmuuttajia. Myös julkisia palveluja voisi siirtää alueellisilta organisaatioilta kulttuurisille, jolloin vähenisivät muun muassa kieleen liittyvät ongelmat.

Ihmislaji on Afrikasta lähdettyään täyttänyt Maan varsin tehokkaasti, ja vaikka puhutaankin alkuperäiskansoista, saattaa olla mahdotonta osoittaa minkään kansan todella olleen aina juuri nykyisillä asuinsijoillaan. Ihmiset ovat aina liikkuneet, joten on mahdotonta  myöskään  perustella pysyviä kansallisvaltioiden rajoja. Yleensähän on alkujaan kysymys alistamistarkoituksessa luoduista rajoista, joilla tietyn alueen ihmiset on pyritty saamaan hallitsijan vallan alle - ja pysymään siellä. Joko nyt olisi ihmisten vapautusliikkeen aika?