Jyväskylän kaupunginvaltuustossa äänestettiin maanantaina kirkkopuiston parkkihallista. Äänestysjärjestys ovelasti muotoillen saatiin aikaan se, että viimeisessä äänestyksessä kaikki muut kuin tyhjää äänestäneet kannattivat parkkihallin rakentamista. Ei ollut mahdollista lainkaan antaa ei-ääntä, sillä vastakkain oli asetettu vain parkkihalli sellaisenaan ja parkkihalli kirkkopuiston kahvilan laajennukseen kytkettynä.

Paitsi että menettely hipoo kunnallislain rajoja mahdollisesti väärältä puolelta, menettely antoi jo tuoreeltaan maakuntalehti Keskisuomalaiselle tilaisuuden hyvin harhaanjohtavaan uutisointiin. Entä sitten joidenkin vuosien kuluttua, kun koko hanke voidaan todeta virheinvestoinniksi? Pöytäkirjoista aletaan hakea siihen syyllisiä ja helposti nähdään, että eihän sitä lopulta vastustanut kukaan.

Häikäilemätön hallintokulttuuri alkaa Jyväskylässä päästä suurempien kaupunkien mittoihin. 

TV-lupamaksun perimisestä aiotaan luopua ja sen sijaan alkaa periä jokaiselta asuntokunnalta samansuuruinen Yle-maksu, jota luonnehditaan ilmauksella "veron kaltainen maksu". Tämä on jälleen reipas askel hyvinvointivaltion romuttamisen suuntaan. Tässä otetaan käyttöön eräänlainen tasavero, joka kohdistuu yhtä suurena esimerkiksi yksin vuokralla asuvaan kansaneläkeläiseen ja vaikkapa 57 000 euron kuukausieläkettä nauttivaan entiseen johtajaan.

Maksu on asuntokuntakohtainen. Tyttäreni asuu kolmen hengen opiskelijasoluasunnossa. Jokainen muodostaa oman ruokakakuntansa, ainakin KELAn mukaan. Tyttärelläni ei ole TV:tä eikä radiota, mahdollisesti ei kämppäkavereillakaan. Silti heistä jokaisen pitäisi maksaa Yle-maksu, täysimääräisenä.

Minulla oli TV viimeksi joskus vuosikymmenen alussa. Voi tietysti ajatella, että olen tämän vuoksi haluton maksamaan uuden Yle-maksun. Ei suinkaan, maksun perintätapa vain on väärä. Minusta Yleisradio on ehdottoman tärkeä peruspalveluja tarjoava valtion laitos, jonka tulevaisuus on turvattava. Sen rahoitus olisi jo aikoja sitten pitänyt siirtää kokonaan valtion budjetin kautta hoidettavaksi, normaalista verokertymästä. Hyvinvointivaltio on perustunut siihen, että suurituloiset maksavat veroja enemmän kuin pienituloiset.

Kun uusi veromalli on saatu sisäänajetuksi, on helppo alkaa kehitellä uusia samanlaisia maksuja: tiemaksu, vesihuoltomaksu, terveydenhoitomaksu... siis erillinen maksu kaikista niistä palveluista, joita yhteiskunta tuottaa, samansuuruisena kaikilta. Siitä riippumatta onko radiota, TV:tä, autoa, vesijohtoa. Suuryritykset voisivat tietysti maksaa nämäkin kolminkertaisena.

Uutta maksua nimitetään mediamaksuksi. Tässä ollaan oikeilla jäljillä, mutta vain nimessä. Valtion pitäisi turvata kaikille kansalaisilleen yhtäläinen oikeus medioiden käyttöön. Internet ja laajakaistayhteys on tämän päivän tärkein media, mutta siihen ei kaikilla ole lainkaan mahdollisuutta ja joillekin se tulee huomattavan kalliiksi. Tämä peruspalvelu pitäisi turvata mediamaksulla ja digi-intoilussa tehdyt virheinvestoinnit vanhentuvaan tekniikkaan pitäisi tunnustaa ja alkaa rakentaa valtakunnallista valokaapeliverkostoa, jonka kautta saisimme kaikki mediapalvelut. Budjettivaroin, hyvinvointivaltiota kehittäen.

Olen nyt kolme kertaa käynyt bussilla Helsingissä moottoritien viimeisen pätkän Muurlasta Helsinkiin valmistuttua ja katsellut maisemat mahdollisimman tarkkaan, molemmin puolin, siltä osin kuin se edes teoriassa on mahdollista. Vanhalla osuudella Salon tällä puolen moottoritieltä avautuu joillakin kohdin todella hienoja maisemia. Uusi osuus sen sijaan on rumin tie, jonka olen Suomessa koskaan nähnyt. Ihmettelen, jos jostain löytyy vielä rumempi.

Tietä luonnehtivat tunnelit ja kallioleikkaukset. Niiden lisäksi sitä reunustavat monin paikoin meluaidoiksi rakennetut sepelipenkereet, valtavat risteysalueet laajoine elottomine pengerryksineen, nekin usein karkeaa sepeliä. Meluaidatkin on monin paikoin rakennettu samasta harmaasta sepelistä teräsverkon sisään. Hyvin suurella osalla matkasta ei tieltä ole lainkaan näköyhteyttä ympäröivään maisemaan. Meluaitojen ja pengerrysten lisäksi on vielä kilometreittäin tunnelia.

Tämä tie on tehty väärään paikkaan, väärin menetelmin.

Ajelin eilen junalla Hesassa. Etteikö VR:llä olisi palveluhalua. Paikallisjunan konduktööri oli juuri ehtinyt sulkea ovet ja antaa lähtöluvan, kun laiturille juoksi vielä yksi matkustaja. Konnarilta pääsi ihan spontaanisti "Ohoh! Voi helevetti!", kun juna lähti aivan juoksijan nenän edestä. Kyllä palveluhalua olisi ollut.

VR:n ratoja hoitelee kuitenkin aivan toisenalainen firma, VR-Rata. Se on täällä kotopuolessa pitkin kevättä korjaillut Raunistulan rautatiesiltaa. Siinähän kulkee radan vieressä kävelysilta, jota on mukava oikaista joen yli. Silta tuli korjauksessa hienoon kuntoon, mutta VR-Rata on samalla tehnyt kaikkensa, ettei sitä käytettäisi. Sillalta poistettiin verkkoaita ja se korvattiin lähinnä koristeellisella virityksellä, joka todellakin jättää mahdolliseksi pudota sillalta hyvin monella tavalla. Tätä on tietysti jälleen huonolla menestyksellä pyritty estämään aitaamalla silta kokonaan, jotta sinne ei jalan pääsisi. Päivän pari kerrallaan aita onkin pysynyt ehjänä, sitten taas mennään sillalle.

Ympäristöministeriö on tehnyt hienon päätöksen ja hylännyt Keski-Suomen maakuntakaavaan ehdotetuttujen uusien kauppakeskittymien rakentamisen. Keljoon suunniteltu eteläinen kauppakeskus tuhoaisi arvokasta luontoa ja on lähtökohdiltaankin edesvastuuton, jos asia ilmaistaan kauniisti. Myös muut pääteiden risteysalueille suunnitellut kauppakeskukset lisäisivät yksityisautoilun tarvetta, hajauttaisivat edelleen kauppaa kauas keskustasta ja nykyisistä lähiöistä. Monien tuotteiden ekologinen jalanjälki muodostuu suureksi osaksi kuljetuksista ja usein suurin osa jalanjäljestä syntyy viimeisten kilometrien matkalla, kun kuluttaja hakee tuotteen kaupasta omalla autolla. Ympäristöministeriössä voitti järjen ääni.

Mutta mitä tekeekään kaupunginjohtaja Andersson? Hän lähtee itkemään pettymystään puoluetoverilleen, asuntoministeri Jan Vapaavuorelle: "Jyväskylän kaupunki katsoo, että tehty päätös on lainvastainen ja päätöksen perustelujen kestävyys tulee arvioida korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kaupunginhallitus käsittelee valituksen jättämistä esityksestäni toukokuussa." Kaupunki - se olen minä, tuntuu kulkevan Anderssonin ajattelu. Olisikohan Anderssonin aika tulla pois 1600-luvulta?