Osallistuin tänään Turun käräjäoikeuden lautamiehille järjestettyyn tutustumiskäyntiin Saramäen uuteen vankilaan. Vierailu herätti ajatuksia. Viime vuonna avattu Saramäen vankila on täynnä, vankeja on itse asiassa jo enemmän kuin paikkoja. Kun Suomessa vankimäärä on kääntynyt laskuun, Länsi-Suomessa se on jatkanut nousuaan. Länsi-Suomen kaupungeissa voidaan huonosti. Erityisen huonosti voidaan Porissa. Yhä useammat nuoret syrjäytyvät ja päätyvät rikoskierteeseen hyvin nuorina. Yhteiskunnalla on tarjottavanaan vain rangaistuksia. Päivä Saramäen vankilassa maksaa noin 160 euroa vankia kohti, vuosi maksaa siis noin 57 000 euroa.

Saramäki on Suomen nykyaikaisin vankila, jossa on tarjolla monenlaista kuntouttavaa toimintaa ja koulutusta. 90 prosentilla vangeista on tullessaan päihdeongelma, 80 prosenttia osallistuu päidekuntoutukseen. Monella vangilla havaitaan lukihäiriö, ADHD-oireyhtymä tai muu elämään merkittävästi vaikuttava tekijä ensimmäistä kertaa vankilassa. Koulumenestys on voinut jäädä heikoksi kenenkään huomaamatta taustalla piileviä syitä. Yhä suurempia vaatimuksia asettavassa yhteiskunnassa puutteellinen koulupohja johtaa hyvin helposti syrjäytymiseen. Osa Saramäen vangeista on viettänyt käytännöllisesti katsoen koko aikuisen ikänsä vankilassa. Kun moninkertainen rikoksenuusija pääsee vankilasta eikä siviilissä ole mitään eikä ketään odottamassa, ei ole vaikea arvata kuinka käy. Saramäessä odottaa oma tai jaettu huone täysihoidolla, tilat ovat uudet ja viihtyisät, päivisin on mahdollisuus työhön, iltaisin harrastuksiin, jokaisessa sellissä (lue: huoneessa) on TV, vankilassa on suurempi kirjasto kuin pienessä kunnassa, vartijat pitävät huolen turvallisuudesta, kuntosalilla voi pitää "kropan kondiksessa". No, aivan kaikkea tuota ei ole tarjolla jokaiselle vangille, vaan vain niille, jotka eivät ole vaaraksi toisilleen tai henkilökunnalle.

Osa vangeista tekee rikoksia vain päästäkseen talveksi vankilaan, saadakseen katon päänsä päälle. Jos vapaudessa ei ole mitään ja Saramäessä saa hotellitasoiset palvelut turvallisessa ympäristössä, on ratkaisu ymmärrettävä, mutta yhteiskunnalle erittäin kallis. Neljän päivän vankilakustannuksilla saisi vapaudessa vangille asunnon ja ruuan kuukaudeksi. Vankiloita huomattavasti edullisemmaksi tulisi ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja järjestää asunnottomille koteja.

Vuoden vankeustuomion hinnalla saisi vangille oman asunnon. Mitäpä jos pitkän tuomion saaneelle ostettaisiin vapailta markkinoilta asunto, hänelle annettaisiin tuomion ajaksi poistumiskielto (jonka noudattaminen olisi helppo varmistaa teknisin keinoin) ja tuomion päätyttyä avaimet käteen ja asunto omaksi. Ai ei vai? No entäpä jos jokaiselle nuorelle annettaisiin oma koti hänen lähtiessään lapsuudenkodistaan? Tätä voisi ajatella kansalaispalkaksi, joka annetaan jokaiselle kansalaiselle pesämunaksi omaa elämää aloittettaessa. Väitän, että tällä tavalla säästäisimme huomattavan määrän yhteiskunnan varoja ja suuren joukon ihmisiä mittaamattomilta kärsimyksiltä

Nuorten syrjäytyminen alkaa useimmiten jo peruskoulussa. Osalla löytyy taustalta perheongelmia, osalla oppimisvaikeuksia, osa joutuu kiusatuksi mitä erilaisimmista syistä. Koululla on oltava riittävät resurssit syrjäytymisvaaran havaitsemiseen. Koululla ja sosiaalitoimella on oltava mahdollisuus yhteistyöhön, jos ongelmat ovat lähtöisin kotoa. Rikollisuus siirtyy sukupolvelta toiselle, ellei yhteiskunta pysty tarjoamaan nuorelle parempia vaihtoehtoja kuin rikollinen koti.

Peruskoulun on voitava tarjota kaikille oppilaille mielekkäitä harrastusmahdollisuuksia. Koulujen iltapäiväkerhoja on lopettamisen sijaan lisättävä ja niissä on otettava huomioon oppilaiden toivomukset. Kerhoissa on voitava käyttää myös koulujen ulkopuolisia ohjaajia. Koulun ylläpitämien kerhojen on syytä painottua nuorimpiin oppilaisiin ja yläkoulun puolella on oppilaille luotava joustava siirtyminen nuoriso- ja liikuntatoimen tarjoamien harrastusmahdollisuuksien pariin. Omatoimiseen harrastamiseen on tarjottava enemmän maksuttomia mahdollisuuksia.

Harrastustoiminnan ohella on kaikille nuorille luotava todellinen väylä koulusta aikuisuuteen, ammattiin ja yhteiskunnan aktiiviseksi jäseneksi. Jokaisen nuoren on voitava kokea itsensä tarpeelliseksi ja löydettävä väylä, jota pitkin hän voi edetä ansiotyöhön ja itsenäiseen elämään. Suurimmassa väliinputoamisen vaarassa ovat ne nuoret, joilla koulunkäynti ei syystä tai toisesta suju. Kun he pääsevät peruskoulusta, heillä on hyvin vähän vaihtoehtoja tarjolla eikä yleensä mitään mielikuvaa siitä, mitä voisivat elämässään tehdä. Hyvin harvalla on sen ikäisenä. Jos ei pääse peruskoulun jälkeen mihinkään opiskelemaan eikä töihin, jää useimmiten vaihtoehdoksi ajan kuluttaminen samanlaisten kavereiden kanssa kadulla, rahattomana.

Jos nuori joutuu oikeuden kanssa tekemisiin, on ensimmäisellä kerralla oltava rangaistuksen sijaan tarjolla apua. Usein nuori olisi tässä vaiheessa vielä pelastettavissa syrjäytymiseltä, jos hänelle olisi tarjolla jokin paikka yhteiskunnassa. Keinojen on oltava riittävän yksilöllisiä, sillä jokainen nuori on erilainen. Ajoissa puuttuminen ongelmiin tulee yhteiskunnalle lopulta halvemmaksi, vaikka siihen panostettaisiin hyvinkin runsaasti nykyiseen verrattuna.

Kukaan ei pysty laskemaan miten kalliiksi tulivat Myyrmannin ostoskeskuksen pommi ja Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat. Kaikkien tekijöiden taustalta löytyy jonkinasteista syrjäytymistä ja koulukiusatuksi joutumista. Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat osoittivat, että niin terveydenhoitojärjestelmä kuin poliisikin ovat kyvyttömiä torjumaan tällaisia tapahtumia, vaikka tekijä hakisi itse apua tai antaisi selvän varoituksen. Ainoa mahdollisuus välttyä vastaavilta on estää nuorten syrjäytyminen tarjoamalla terveitä vaihtoehtoja ja jokaiselle tukeva pohja itsenäisen elämän aloittamiseen.