Pelto-ohdake on osoittautunut hyväksi perhoskasviksi. Vaivaton ja hyväntuoksuinen kukka. Nyt minulla on sitä jo pari hehtaaria, kun pellot ovat olleet kymmenisen vuotta viljelemättä. Ja millainen perhosvilinä pellon yllä kauniina kesäpäivänä käykään. Mutta oli siellä elämää tänäkin kesänä.
Tuo on yksi arimpia, yrittää aina olla huomaamattoman näköinen.
Kärsivällisen odottelun jälkeen siivet avautuvat ja tuttu loistokultasiipihän se siinä, koiras. Kultasiivet kuuluvat sinisiipien heimoon.
Naaras onkin sitten jo tämän näköinen.
Tämän arvelisin olevan jokin hopeatäplä.
Herukkaperhonenkin kuuluu täpläperhosiin...
...kuten nokkosperhonenkin...
... ja neitoperhonen.
Ja kerran vielä: tesmaperhonenkin on täpläperhosten heimoa.
Sitruunaperhonen kuuluu kaaliperhosiin.
Perhonen se on tuokin, mikä lie...
Mehiläisetkin näyttävät pelto-ohdakkeilla viihtyvän.
Tuolla nuo omatoimiset luomumehiläiseni ovat nyt viitisen vuotta majailleet, vanhan navetan seinän sisään jääneessä onkalossa, joka on syntynyt kun entinen lantaluukku on suljettu.
Maaperän kuohkeudesta pitävät huolen tällaiset vekkulit karvapallot.
Ravinteiden kierrätykseen osallistuu monenlaisia sieniä, mikä lie tuokin.
keskiviikko, 27. elokuu 2008
Kommentit