Otsikko on lainattu Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Asuinmaaseutu 2008- seminaarista, jossa vietin eilisen päivän. Helsingissähän seminaari tietysti pidettiin, se kun on mukavasti keskellä Suomea. Noin viidesosa osallistujista oli Helsingistä.

Maaseudun lisäksi puhuttiin kaupunkiasumisesta ja rakentamisesta yleensä. Seminaarista riittäisi varmaan viikoksi kirjoitettavaa, katsotaan nyt paljonko päätyy tänne asti. Seminaarin pisimmän alustuksen piti kirjailija, Ympäristö ja kehitys ry:n sihteeri Risto Isomäki, joka puhui asumisen yhteydestä ilmastonmuutokseen, erityisesti energiankulutuksesta ja energiantuotannosta.

1352505.jpgKerrostalossa lämmitysenergian kulutus henkeä kohti voisi teoriassa olla pienempi kuin pientaloissa, mutta käytännössä näin ei ole. Kerrostalot on pitkään rakennettu mahdollisimman halvalla ja vain minimivaatimukset täyttäen. Pelkkä betoni ei lämpöä pidättele ja eristeitä on yleensä laitettu vain säädösten vaatima minimimäärä. Kerrostaloista on tullut energiasyöppöjä, mutta ongelmalle on vaikea tehdä mitään vanhojen talojen osalta. Ruokatunnilla kaupungilla kävellessäni katselin sitten Helsingin kerrostaloja. Silmiin pistävää oli, että sata vuotta sitten taloista on rakennettu kauniita. Tuossa oikealla on esimerkki Kalevankadulla olevan Kyllikki-talon ikkunoista, aivan hotelli Tornin vieressä. Sata vuotta sitten näyttää olleen varaa rakentaa kauniisti. Kuinkahan paljon elintason pitäisi nousta, että nykyisin päästäisiin samaan ja taloihin vielä laitettaisiin kunnon eristeetkin? Jutun lopussa on vielä pari kuvaa Kalevankadulta.

Maaseudun vanhojen asuntojen eristäminen olisi huomattavasti helpompaa kuin kaupungin kerrostalojen. Myös uudisrakentamisessa maaseudun pientaloissa voidaan päästä paljon parempaan energiatehokkuuteen kuin kaupungeissa. Rakentamisvaiheessa talot voidaan tehdä energiaa vähän kuluttaviksi ja lämmitysmuotojen valinnassa suosia paikallista bioenergiaa ja käyttää suora aurinkoenergia tehokkaasti hyödyksi. Seminaarissa oli tästä hyviä esimerkkejäkin. Arkkitehti Outi Palttala kertoi ekologisesta asumisesta Kangasalan Yhteiskylässä, jossa on alun pitäen pyritty yhdistämään maalaiskylän ja taajama-asumisen hyvät puolet ekologisesti kestävällä tavalla. Kylän rakentaminen alkoi 1997, nyt siellä asuu lähes 40 ihmistä eikä kylässä ole ainoatakaan vesivessaa. Jätevedet puhdistetaan kokonaan paikallisesti. Lämmitys tapahtuu yhteisellä hakelämpölaitoksella, jonka hoitoon asukkaat vuorollaan osallistuvat. Vuoro osuu kohdalle joka yhdeksäs viikko ja vie aikaa pari tuntia.

Suomen Maatalousmuseo Sarkaa johtava Juha Kuisma puhui uusiutuvaan energiaan perustuvasta yhteiskuntarakenteesta. Aluksi Kuisma kuvaili viimeisten 200 vuoden kehitystä ja fossiilisten polttoaineiden vaikutusta elämäämme. Fossiilisia polttoaineita on helppo kuljettaa ja käyttää, niiden energiatiheys on suuri ja hinta on ollut edullinen. Fossiiliset polttoaineet sijaitsevat maapallolla suurina keskittyminä, joista niitä on helppo teollisesti kaivaa ja pumpata jalostettavaksi ja käytettäväksi. Fossiilisten polttoaineiden loppuessa tilanne tulee muuttumaan suuresti. Uusiutuva energia on kaikki lähtöisin auringosta ja sen säteily jakaantuu varsin tasaisesti koko maapallolle, tosin lähempänä päiväntasaajaa sitä on tarjolla enemmän kuin napaseutujen tuntumassa. Napaseutujen ongelma on myös se, että säteilyä tulee vähiten silloin kun sitä eniten tarvittaisiin.

Bioenergia on luonteva ratkaisu aurinkoenergian käyttöön Suomen tapaisessa maassa. Bioenergiaa saadaan kaikesta kasvimassasta, vaikka pientareiden heinikoista, kuten Kuisma totesi. Sitä ei kuitenkaan kannata kuljettaa kovin pitkiä matkoja, koska sen energiatiheys ei ole kovin korkea. Biomassa on höttöä. Kuisma visioi tulevaisuuden yhteiskuntaa, jossa asutus on sijoittunut kulkuväylien varrelle pitkinä nauhoina, muistuttaen omatoimisuudeltaan enemmän nykyistä maaseutua kuin kaupunkia, mutta muuten ei oikein kumpaakaan. Helminauha-asutuksen varrella olisi Kuisman visiossa bioenergialaitoksia 40 kilometrin välein. Kun biomassaa voitaisiin ottaa talteen niin pientareilta kuin rantojen ruovikoistakin, tulisi samalla hoidetuksi vesistöjen rehevöitymistä ja maisemien pusikoitumista, perinnemaisemat elpyisivät. Tässä visiossa on huomattavan paljon järkeä, kun siihen vielä liitetään hyvät joukkoliikenneyhteydet. Siitä tulee mieleeni Keski-Euroopassa näkemäni maaseututyyppi, jossa kaupunkien välisillä teillä saattaa olla taloja vieri vieressä, mutta jokaisen talon takaa, keittiöpuutarhan jälkeen, alkaa pelto tai metsä.

Diplomi-insinööri Pekka Leppänen Suomusjärveltä esitteli kymmenen vuotta käytössä olleen ekotalonsa, jossa yhdistyvät ekonomisuus ja ekologisuus. 155 neliömetrin ja 600 kuutiometrin asuintilojen lämmityskustannukset ovat alle 1000 euroa vuodessa ja uusiutumatonta polttoainetta kuluu vain polttopuiden sahaamisessa, senkin päästöt jäävät vuodessa samaan kuin 1000 kilometrin ajo henkilöautolla. Aurinkoenergiaa hyödyntävä, hyvin eristetty talo maksoi vain 5000 euroa enemmän kuin tavanomaisesti rakennettu. Lisäkustannukset tulevat säästöinä takaisin jo viidessä vuodessa.

Tässä vielä lopuksi lupaamani kuvat Helsingin Kalevankadulta. Maaseudun ekoasumiseen palaan myöhemmin.


1352578.jpg

1352579.jpg

Ennen vanhaan osattiin arvostaa kaupunkiympäristönkin kauneutta.