Jyväskylän vanhustenhoitoa jouduin taas läheltä seuraamaan. Isäni asuu 60-luvun alun kerrostalossa, jossa asuu paljon muitakin vanhuksia. Osa on asunut talossa lähes 50 vuotta ja tuntevat toisensa hyvin. Iän karttuessa on naapureiden välinen kanssakäyminen alkanut muodostaa yhä suuremman osan heidän elämänsä sisällöstä.

Isääni kävi pitkään tervehtimässä yksi naapurimummoista, joka on sairastunut dementiaan. Yksinäisyys on tätä mummoa vaivannut jo pitkään eikä vaivaa ole yhtään helpottanut kodinhoitajien käynti, sillä hän ei tunne näitä luonaan käyviä nuoria naisia - eikä koskaan opi tuntemaankaan. Kolme kertaa päivässä joka päivä on hänen ovellaan tuntematon nuori nainen, joka jostain syystä haluaa sisään. Tuovat sentään ruokaa ja muitakin tuliaisia. Mutta mitä näiden kanssa voi puhua, tuntemattomien ihmisten?

Iltaisin mummo kävi sitten kyläilemässä isäni luona, muistelemassa menneitä, ihmettelemässä maailman menoa. Kävi hän muidenkin naapureiden luona, mutta isäni asuu lähes seinän takana, hänen luokseen oli helpoin poiketa. Enää ei mummo poikkea. Hän sai kaupungilta elinkautistuomion. Oveen asennettiin hälytin, joka kutsuu kodinhoitajan paikalle heti, jos mummo yrittää poistua asunnostaan.

No, voivathan naapurit vielä poiketa mummon luokse. Jos kykenevät. Ja entä sitten kun kaikki muutkin ovat päässeet hoidon piiriin ja saaneet hälyttimen oveensa?