Hesarin yleisönosastolla 5.4. on arkkitehti Timo Urala ehdottanut pääkaupunkiseudulle lisää tiivistä omakotitalorakentamista. Hänen mallissaan tontin koko on 500 neliötä ja sillä olisi yksikerroksinen talo. Kuvituksena kirjoituksessa on pientaloja Vantaan Ylästöltä. Kristen Sandmark Helsingistä vastasi juttuun 10.4. todeten, että ihmiset eivät halua asua kuin sardiinit. Kuva Vantaalta muistuttaakin lähinnä slummia.

Monet kaupungit suunnittelevatkin alueilleen tiivistä omakotiasutusta toivoen näin saavansa paljon lisää hyvätuloisia veronm... asukkaita. Mutta eihän olennaista ole se oma talo. Ei ihmisten toiveita voi täyttää tuolla tavalla. Eivät lapsiperheet sen takia maalle muuta, että saisivat oman talon, vaan ennen kaikkea oman pihan kaikkine mahdollisuuksineen. Pihan ohella lähiympäristölläkin on merkitystä. Omakotitalo tulee yleensä pakollisena kylkiäisenä näitä muita toiveita täytettäessä.

Pihankaan ei tarvitse olla kokonaan oma. Monen vanhan ajan puutalon tai puutalokorttelin yhteinen piha-alue täyttää lapsiperheen toivomukset erinomaisesti, ellei pihaa ole täytetty autoilla. Minun lapsuudessani kerrostalojenkaan pihoja eivät olleet autot vallanneet. Ei se välttämätöntä ole nykyisinkään. On vain osattava ottaa huomioon ihmisten toiveet. Turussakin on parhaillaan vireillä useita suuria hankkeita, joissa rakennetaan koteja tuhansille ihmisille. Suurin osa asunnoista tulee kerrostaloihin, mutta niihin pyritään saamaan juuri niitä ihmisiä, jotka nykyisin valitsevat omakotitalon naapurikunnista.

Kerrostaloja ei saa suunnitella vain aikuisten ja heidän autojensa ehdoilla, jos taloihin halutaan asukkaiksi lapsiperheitä. Mutta vaikka vielä suunnittelussa otettaisiin huomioon myös lapset, niin myöhemmin voi tulla vastaan kummallisia asioita. Maaliskuussa Espoon Tapiolassa törmäsin tällaiseen näkyyn:

1453638.jpg

Espoon tekninen keskus sulki kerrostalojen pihalta lasten leikkipaikan, koska se ei täyttänyt nykyisiä turvallisuusnormeja. Viime perjantaina leikkipaikka purettiin ja vietiin kokonaan pois, koska kukaan ei halunnut ottaa vastuuta. Uutta leikkipaikkaa ei ehkä tule ollenkaan, sillä vastuun kantajia ei tunnu löytyvän. Sinänsä alue metsäisine ympäristöineen on lasten kannalta hyvinkin viihtyisä ja monipuolinen. Ehkä lapset ratkaisevatkin ongelman itse rakentamalla sukupolvien ikäisen perinteen mukaisesti itse majansa lähistön kallioille ja puihin. Tätä tosin vaikeuttaa varmaan se, että nykyajan kaupunkilaisperheen kaapista ei todennäköisesti löydy ensimmäistäkään työkalua, jota nikkaroinnissa saattaisi tarvita. Renkaanvaihtoon tarkoitetusta lenkkiavaimesta ei paljon apua ole majanrakentajalle.

Itse asun keskustassa vanhassa puutalossa, jossa on 12 asuntoa ja kaikille asukkaille yhteinen piha, jossa ei ole yhtään autoa. Ei siinä kyllä ole lasten leikkipaikkaakaan, koska talossa ei asu yhtään lasta. Sen sijaan pihalla on juuri nyt kasa tiiliä, koska naapuri aikoo rakentaa pihalle grillin. Itse olen vuosien mittaan laitellut pihaan kukkapenkkejä ja istutellut puita ja pensaita. Yksi naapurikin toi joskus pihalle pari eksoottista kuusta. Yhteinen piha on kaikkien oma, niin omistajien kuin vuokralaistenkin. Pihalla pidetään juhlia, juodaan aamukahveja, syödään lounasta, jäähdytellään saunomisen lomassa (puulämmiteinen sauna pihan nurkassa on ahkerasti käytössä), pelataan korttia, heitellään frisbeetä, bongataan lintuja, luetaan tentiin tai muuten vain, pidetään kokouksia, tavataan ystäviä, ryypiskelläänkin. Siis kaikkea, mitä ihmiset pihallaan haluavat tehdä. Asukkaat kutsuvat tätä omaksi kotitalokseen. Tällaisia taloja ei ole rakennettu enää vuosikymmeniin.

1453660.jpg
Elokuun iltaa oman kotitaloni pihalla.