Päivän Hesarissa esiteltiin taloussivuilla metsätalouden kehittämiskeskus Tapion uusi johtaja Ritva Toivonen. Jutussa mainittiin aivan ohimennen, että Baltian maissa katkotun paperi- ja sellupuun hinta tien varressa on kaksinkertainen Suomeen verrattuna. Asiaa ei tässä jutussa sen enempää pohdittu, mutta minusta syy suureen eroon ei suinkaan johdu kysynnästä ja tarjonnasta, vaan siitä kummallisuudesta, joka puukaupan hinnoitteluun Suomessa on luotu. Metsänomistajahan saa puusta jopa huonomman hinnan, jos tekee korjuutyön itse verrattuna siihen, että päästää metsäänsä ostajan valitseman koneurakoitsijan. Minusta tämä on paitsi härskiä maaseudun työn arvottomaksi tekemistä, myös lähinnä rikollista kilpailun rajoittamista. Miten tämä on edes mahdollista lainsäädännön puitteissa? Ruotsissahan tällaista systeemiä ei ole, vaan metsänomistaja saa työstään palkkaa. Mitä ilmeisimmin työstä maksetaan palkkaa myös Baltian maissa. Tästä ei ole kovinkaan monta vuotta, kun Baltiasta sai metsää pilkkahinnalla, kun puun kysyntää ei ollut. Nyt Baltiasta on tainnut tulla kultakaivos niille suomalaisillekin, jotka sijoittivat sikäläisiiin metsiin heti kun se tuli mahdolliseksi, varsinkin jos tekevät korjuutyön itse. Saaliksi käy Baltian upeita metsiä.

Polttopuuntoimittajani, auralainen yrittäjä, kertoi olleensa Ruotsissa puualan messuilla, jossa monitoimikoneiden ohella oli tarjolla muun muassa hevosen kanssa käytettäväksi tarkoittettuja uusia korjuuvälineitä! Siellä metsänomistajan on mahdollista hoitaa metsiään ja myydä puuta itse valitsemallaan menetelmällä ja moni haluaakin käyttää ympäristöystävällisiä perinteisiä mentelmiä. Tällaisten menetelmien mahdollistaminen Suomessakin voisi vilkastuttaa puukauppaa, kuten metsäteollisuus toimii. Olennainen tekijä on hinnoittelun muuttaminen oman työn mahdollistamiseksi ja kannustamiseksi. Tällä edistettäisiin myös monen pienen kunnan taloutta laajemminkin, kun korjuurahatkin jäisivät kylille.